Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2018

Moraaliton vero

27.03.2018

MORAALITON VERO

Helsingin sanomien kolumni la 24.03.2018 kertoi kansalaisten lakialoitteesta, jonka mukaan perintövero on moraaliton ja se pitäisi poistaa. Siitä kirjoitti Kimmo Pietiläinen, lisäilen hieman taustoja.

MORAALI JA VEROT

Lain ja moraalin suhdetta on pohdittu tuhansia vuosia ja lain mukaanhan verot määrätään.

Esimerkiksi filosofi Robert Nozick (1938-2002) näkee verot vapauden rajoituksena ja valtion tehtäväksi riittää puolustusvoimat ja nekin voinee yksityistää, siis veroja ei pitäisi kerätä juuri mitään. Tämänkaltaisten filosofien suuhun sopisi ilmaus veron moraalista tai sen puutteesta paremmin.

Ennen kapitalisti vei työn tuotosta voitot itselleen ja työläinen sai rippeet välttämättömään elämiseen, jos siihenkään. Nyt työn ja yrittämisen tulokset vie valtio tai ainakin suuren osan. Lakialoitteen mukaan on erityisen moraalitonta viedä osa perinnöstä.

MORAALI

Moraalifilosofian asiana on pohtia, mikä on todella väärin tai oikein. Yleensä moraalista puhutaan ihmissuhteissa tai ihmisten teoissa toinen toisilleen. Se, että lailla tai verolla olisi moraali on hiukan vanhanaikainen ajatus ainakin virallisen oikeusfilosofian mukaan.

Nykyisten oppien mukaan lait, siis verolaitkin ovat ihmisten tekemiä ja ne ovat sellaisia kuin ihmiset haluavat. Ei niitä ole tehnyt mikään moraaliton pahantahtoinen taho, vaan yhteisesti valitut päättäjät. Niitä saa vapaasti vastustaa (kunhan ne maksaa kuitenkin), mutta ehkä moraalinen perustelu on melko erikoista verotuksen yhteydessä. Toisaalta on sanottu, että sen sijaan olisi moraalitonta jättää verot maksamatta ja viedä voitot ulkomaille tai siirtää silkkaa rahaa verotuksen ulottumattomiin.

INHIMILLISYYS

Enemmän nykylakeihin liittyy inhimillisyys; se on vanhan ikiaikaisen luonnonoikeusopin peruja. Perustuslaissa (731/1999) on monessa kohtaa ilmoitettu vahvasti, että kaikki ovat tasa-arvoisia ja valtion pitää taata kaikille suojaa ja ruokaa minimitason verran ja kaikkea muuta vastaavaa. Perustuslaissa ei sentään taata ”inhmillistä tai moraalista” verotusta. Tavallisen tulonsaajan verotuksessa (tuloverolaki 1992/1535, 98 §) on kuitenkin mahdollisuus anoa lievennystä verotukseen työttömyyden tai sairauden vuoksi, mutta sitä mahdollisuutta ei käytetä usein.

SE TOSI MORAALITON VERO

Aiemmissa jutuissa olen haarukoinut, että perintöverotus ei kohtaa meitä (siis elävänä) kuin ehkä kerran elämässä, vaikka siitä pidetään suunnatonta ääntä – ehkä se todella kirpaisee niitä muutamia äänekkäitä. Kaupassa ja ostoksilla käymme lähes joka päivä. Silloin maksamme arvonlisäveroa. Sehän se vasta on moraaliton, salakavala vero, koska siitä ei puhuta eikä keskustella ja kukaan ei käytännössä sitä huomaa.

Lisäksi se on määrätty ja sementoitu Euroopan unioninkin toimesta. Sitä veroa on tosin osattu kantaa jo ennen EU:takin, mutta ei niin tehokkaasti: nykyään valtio kerää 19 mrd vuodessa ALV-veroa !!!, perintö- ja tavalliset tuloverot jäävät kauas taakse.

Jotenkin härskiä (moraalitonta?) toimintaa on hivuttaa siis salakavalasti köyhiltäkin samat verot kuin rikkailta, toisaalta rikkaatkaan ja/tai taitavat verovälttelijätkään eivät voi mitenkään taktikoida sitö pois vaikka muuttamalla ulkomaille -sama systeemi on kuitenkin vastassa joka puolella Euroopassa ja useissa muissakin maissa.

VERON SYVIN OLEMUS

Valtio kerää veroja menoihinsa (hienosti: fiskaalinen peruste) ja on kerännyt jo vuosituhansia eikö moraalia ole ajateltu, silloin kun kerättiin sotaveroa tai vastaavaa. Ei verottajalla ole omaatuntoa eikä moraalia nykyäänkään. Ennen joku veronkerääjä (vouti) saattoi olla inhmillisempi kuin joku toinen, mutta nykyään se on tietoteknistä massamenettelyä. Entäpä tarinat, kun kirkollisveron maksuksi vietiin köyhän ainoa lehmä?

Aikaisemmin olen kirjoitellut siitä, kun verotus oli todella kovaa (1975);  ei nykypolven pitäisi itkeä, ainakaan verottajan moraalista tai sen puutteesta.

lakialoite, Oikeusministeriön asianumero
OM 101/52/2017

hellsten.fi: Kova verovuosi 1975

FILOSOFIAN MERKITYS

10.03.2018

Nykypoliitikot eivät ole itse keksineet mitään merkittävää ja heitä taitaa vaivata tiedon puute historiasta ja filosofiasta (kts. linkit alempana).

FILOSOFEILLA ON VALTAA

Nykyisin Suomessa tai USA:ssa on markkinataloutta ja jonkinlaista liberalismia ja kaikenlaisia vapauksia. Ei siinä NYT  ole mitään ihmeellistä, mutta yhteiskuntajärjestelmä(t) eivä synny tyhjästä eikä ilman historiaa.

SÄÄNTÖAATE

Aikoinaan oli hyvin tarkkaan määritelty kommunismi ja sosialismi ja aatteen kannattajat ja myötäilijät olivat varmoja, että ovat oikeassa. Siis olennaista on se, että oli kirjallisuutta (Marx – Pääoma), joilla lyötiin vääräuskoisia päähän.

Nyt ei ole kyse siitä, olivatko he sittenkin oikeassa tai ei, vaan siitä, että vastapuoli (liberalistit tai muut sellaiset) ei ole esittänyt omaa tarkkaa ohjelmaansa. Tai toki on, mutta se on jäänyt vähälle huomiolle.

John Locke (1632-1704)

On esimerkiksi filosofi John Locke (1632-1704, Englanti), jonka ajatukset ovat Yhdysvaltain perustuslain takana eli perustavia asioita ovat kansalaisen vapaus toimia parhaaksi katsomallaan tavalla elinkeinoissa ja muutenkin. Valtiotakin tarvitaan ainakin yleisen turvallisuuden takaajana, mutta sen ei pidä puuttua joka asiaan (”elämän, vapauden ja omaisuuden luonnolliset oikeudet”).

YHTEISKUNTASOPIMUS ja yhteiskuntasopimus

Locken mukaan asiat hoituvat paremmin, jos tehdään yhteiskuntasopimus, jolla siis annetaan valtaa valtiolle ja sen hallinnolle – toki vain sopivasti.

Siis meidän Suomen KIKY eli muka yhteiskuntasopimus ei ole sopimusta nähnytkään – pitikö hieno termi ottaa joidenkin minimaalisten palkkaneuvotteluiden nimeksi.

VAPAUS ALUNPERIN HARVOILLA

Monet yhteiskuntasopimusmallit ja filosofit määrittelevät kyllä hanakasti vapauksia teorioissaan, mutta ne ovat koskeneet alunperin vain valkoisia miehiä ja tavanomaisella (tai sitä paremmalla) järjellä varustettuja.

POIKKEUS – Jeremy Bentham (1748 – 1832)

Mielenkiintoinen poikkeus on englantilainen Jeremy Bentham (1748 – 1832), joka
vaati äänioikeutta ja tasa-arvoista kohtelua naisille ja KAIKILLE – kyllä aivan kaikille ihmisille. Erikoinen ukko ottaen huomioon Englannin ilmapiiri tuohon aikaan (nykyään?).  Meillä on saatu tasa-arvoinen aviolittolaki, mutta ei siitä kannata tolkuttomasti riemastua, ajatusaihio on tehty ajat sitten (kts. Bentham edellä).

****************
Wikipedia: Bentham ja Locke
kirja: Ajatusten lähteillä, toim: Mikko Myllykangas,
luku ”Yhdysvaltalaisen liberalismin edistyshistoriallinen luonne”
opintomoniste Itä-Suomen yliopisto:
Maija Aalto-Heinila ja Seppo Sajama,
OIKEUS, OIKEUDET JA OIKEUDENMUKAISUUS
kirja: historian puutteesta:
Tommy Uschanov: Miksi Suomi on Suomi?

Pm. Juha Sipilän lausunto kaikenmaailman dosenteista siis tarkoitettu ilmaisemaan, että ministerit ja hallitus osaavat tehdä asiat itse ominpäin ilman teorioita ja asiantuntijoita. Lausujana Juha Sipilä (2015), toisaalta taas maksetaan 700 000 euroa ”jollekin dosentille” kevyesti:
Vuosi 2013 Himasen
tulevaisuusselonteko hallitukselle, hinta 700 000 – 1 milj euroa