Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2022

Kiitokset!

29.01.2022

Kiitän luottamuksesta ja 89 ääntä riittivät tällä kertaa Kanta-Hämeen aluevaaleissa.

Lämmin ja jo aurinkoinen kiitos äänestäjilleni!

Isommissa puolueissa aluevaltuustoon pääsi noin 200 – 300:lla äänellä. Mekin saimme yhden valtuutetun Heli Lehtilä-Salmen Lopelta, hänkin sai vähän yli 200 ääntä.

MURHEELLINEN SATAVUOTIAS HALLINTOMALLI

22.01.2022

MURHEELLINEN SATAVUOTIAS HALLINTOMALLI

”Samoin on murheellista, jos hyvinvointialueille istutettaisiin sellaisenaan satavuotias hallintomalli lautakuntineen.”

Näin toteavat Sitran yliasiamies Jyrki Katainen ja johtaja Veera Heinonen Helsingin sanomien vieraskynä – palstalla 19.01.2022.

Laki hyvinvointialueesta on hyvin samankaltainen kuin kuntalaki ja hyvinvointialueiden hallintorakenteesta tullee myös samankaltainen. Ei mikään rakenne tai toimintatapa voi säilyä toimivana sataa vuotta.

Käytäntöä ei ole ilman hallintoa, mutta sitä on tulkittu tähän asti siten, että jokainen kaupungin ja kunnan hallinnossa on tarpeellinen. Olisi mietittävä esimerkiksi onko jokainen nykyinen sote-johtaja tarpeellinen uudella hyvinvointialueella, sitähän ei tehdä.

Valtiollakin on joskus organisaatiomuutosten yhteydessä laitettu asiantuntijatyöntekijät tekemään (edes muodolliset) hakemukset uusiin tehtäviin. Samoin kunta- ja paikallishallinnossa (ja siis tulevassa aluehallinnossa) olisi nyt hyvä jokaisen johtajan arvioida, että mitä on saanut aikaan ja mihin tehtävään on valmis uudessa organisaatiossa. Samoin pitäisi jokaisen tarpeellisuus miettiä (joka kunnan sote-johtajat ja vastaavat?).

Miksi taas hukataan uusiutumisen mahdollisuus, vaikka enää ei ole mitään viiden vuoden irtisanomissuojaa, kuten kuntaliitosten huippuvuosina? Toimiihan hallinto aina jotenkin vaikka vanhoilla nuoteilla ja samoilla tekijöillä ja puolueilla kuin kunnissakin, mutta ilmeisesti ollaan taas hukkaamassa edes pieni uudistumisen mahdollisuus.

Mitä hyötyä Kokoomuksesta Kanta-Hämeessä?

21.01.2022

MITÄ HYÖTYÄ KOKOOMUKSESTA ON ALUEVALTUUSTO(I)SSA?

Kokoomus voi hyvinkin olla Kanta-Hämeen aluevaltuuston
suurin puolue ja voittaa paljon muuallakin, mutta käydään nyt kuitenkin vaalit ensin.

Valtakunnan politiikassa Kokoomus esiintyy mielellään
julkisen talouden asiantuntijana ja voi sitä ollakin.
Puolue esiintyy häpeilemättä tiukkana leikkaajana
ja ainakin oppositiossa puhuu talouskurin puolesta.

Kunnissa puolue näyttää kuitenkin menettävän
täysin tehonsa ja osaamisensa. Esimerkiksi Hämeenlinnan edellisellä
valtuustokaudella tehtiin alijäämiä tehostamatta
mitenkään toimintoja. Sama taitaa jatkua.

Kukaan ei tee mitään yksin, mutta
johtavan puolueen pitäisi ottaa aloite tai olisi pitänyt.
Mitään ryhtiä ei näyttänyt olevan toki muillakaan puolueilla
ehkä perusuomalaisia lukuun ottamatta, mutta hehän
ovat aina väärässä.

Mitä hyötyä on siis Kokoomuksen mahdollisesta merkittävästä
asemasta aluevaltuustossakaan? Meidän kantahämäläisten
sote-palveluiden kulut on tarkkaan laskettu jo etukäteen. Syömävelkaa
kuluihin ei voi ottaa, veroprosenttia ei voi korottaa, koska verotusoikeutta
ei ole. Lisärahoja ei voi enää pyytää kunnilta sairaanhoitopiirin
tapaan. Myöskään hyvinvointialueella ei ole
mitään Hämeenlinna-rahastoa, jolla voisi taseita
kaunistella.

Kuka tai ketkä ottaisivat johtavan ja tiukan, mutta järkevän taloudenpitäjän roolin
hyvinvointialueella? Kuntien ja kuntayhtymien ikiaikainen tapa toimia ei sovi
enää tulevan hyvinvointialueen rahoitusmalliin.

Rafael Hellsten
Kanta-Häme aluevaaliehdokas,
Liike Nyt
Hämeenlinna

ALUEVAALI-TRIVIAN VASTAUKSIA 13.01.2022

13.01.2022

Nettisivuillani on aluevaaleihin (vaalipäivä 23.01.2022) liittyvä kysymyspatteri. Siellä on vastaukset annettu, mutta niistä voi lukea tässä lisää.

Aluevaalitiedon testikysymyksiä: http://www.hellsten.fi/alue.php

1) Peruspalvelut säilyvät?

Kunnilla ei ole kohta päätösvaltaa ”omiin” asioihinsa eli pienestä kunnasta voidaan lopettaa paikallisia sosiaali- ja terveyspalveluita, jää kuitenkin mahdollisuus liikkuviin, osa-aikaisiin ja digitaalisiin palveluihin. Tämä on keskittämistä kuten kunnat itsekin ovat keskittäneet koulupalveluitaan jo 1960-luvulta lähtien.

2) Kun rahat loppuvat

Useimmiten kuntahallinnossa budjetit ylitetään ja sairaanhoitopiirien erikoissairaanhoito tarvitsee aina lisärahoitusta osakaskunniltaan. Pienet kunnat ovat aina yllättyneet näistä laskuista, enää niitä ei tule, mutta ainahan joku laskut maksaa (kts. kohta 3)

Hyvinvointialue, siis Kanta-Hämeen 11 kunnan yhteenliittymä ei voi ottaa lainaa menoihin ja kuluihin, ei voi verottaa lisää eikä saa muutenkaan lisää rahaa valtiolta. Myöskään kunnilta ei voi enää pyytää/vaatia rahaa.

Miten hyvinvointialue pystyy säästämään toiminnoissaan, kun ”edeltäjätkään” eivät ole pystyneet, toisaalta eivät ole osanneetkaan eivätkä halunneetkaan?

3) Verot nousevat – aina jollakin veronimikkeellä

Kunnille maksetut verot (KV) pienevät noin kolmanneksen 1.1,2023 lähtien, mutta se verohelpotus otetaan lisääntyvänä valtionverolla (VV) pois kuitenkin. Veronmaksajalle on sama, millä nimellä veroa kerätään. Olipa maakuntaveroa tai ei, verot ilmeisesti nousevat, koska eivät hyvinvointialueet pysty toimintaansa tehostamaan ja sote-kustannukset vain nousevat.

Verotuksen muuttuminen vuodesta 2022 sote-vuoteen 2023

13.01.2023

Koiria ei enää veroteta eikä kissaveroa ole ollutkaan. Onko sote-keskustelussa arvioitu tarkemmin, että mikä terveyshyöty lemmikeistä voi olla? Rento kissa tai elämäniloinen koira ovat varmasti mielenterveydelle hyväksi – ainakin pitävät ennallaan.

Vaalipäällikkö