Milloin politiikka sotki Sote:n?

16.12.2021

MILLOIN POLITIIKKA ALKOI SOTKEA SOTE-ASIOITA?

Ennen oli kaikki paremmin. Voin kuvitella, kuinka pienessä kunnassa etäisessä kylässä paikallinen kunnanvaltuutettu näki naapurin köyhän olevan polttopuiden tarpeessa talveksi. Hän kertoi asiasta ehkä jollekin kunnan rakennusmestari/työnjohtajalle, joka laittoi työntekijän viemään. Ehkä jonnekin paperinkulmaan tehtiin asiasta merkintä. Ei entisaika mikään lintukoto ollut, mutta sujuihan pienet asiat nopeasti.

EI ILMAN SÄÄNTÖJÄ JA ORGANISAATIOITA SAA TOIMIA

Siinäpä se: kuntakoon kasvaessa valtuutetut eivät näe köyhyyttä asuinalueillaan, paitsi siis ehkä pienissä kunnissa edelleen. Lisäksi ihmisten kaikessa auttamisessa ja terveydenhoidossa on kiintiöt, sopimukset ja viranomaismenettelyt. Myös itse käytännön työ on usein annettu yhtiöille, joilla taas on omat organisaationsa ja tapansa toimia ja useinhan ne ovat liikesalaisuuksia.

Sosiaali- ja terveysalan lainsäädäntö on tiheä ja runsas eli ei senkään puolesta ole kovin paljoa vapausasteita olipa sote missä hallintomuodossa tahansa.

VALTUUTETUN VALTA?

Oikeastaan valtuutetuille kunnissa ei jää sote-asioissa kuin kumileimasimen osa ja oman yleisen puolueideologian julistus. Taitaa sama osa jäädä valtuutetuille hyvinvointivaltuustossakin. Ainoa, mikä jää jäljelle on kansalaisten edunvalvontatehtävä. Jonkun tai joidenkin on valvottava sen heikoimman etua sekä viestittävä ymmärrettävästi kaikille tavallisille ihmisille. Tällaisia valtuutettuja toivoisin valittavan puoluekannasta riippumatta Kanta-Hämeenkin hyvinvointivaltuustoon itseni lisäksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

78 + = 87