Avainsana-arkisto: Äänikynnys Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNAN 2017-21 VALTUUTETTUJEN VALTUUSTOKAUDET – ääniharavat 1996-2017

Veteraanivaltuutetut – ja aidot ensikertalaiset

Kevään ensimmäiset (minulle) valkovuokot Hirsimäen metsässä, Hämeenlinnassa 21.04.2021

27.04.2021

Ehdokastiedot on koetettu päivittää lopullisen, vahvistetun tilanteen 14.05.2021 tasalle

Nykyisessä 2017 vielä muutaman kuukauden jatkavassa valtuustossa (51 valtuutettua) on
vähintään 4. kauttaan olevia 14 kpl. ”Valtuustoammattilaisten” vastapainona ensimmäisen kauden valtuutettuja on 19 kpl virallisen tilastoinnin mukaan, ”aidosti” ensikertalaisia jää vain 8, siitä myöhemmin tarkemmin

Hämeenlinnan valtuusto 2017-21, eniten valtuustokausia

Kausien lukumäärät ovat tilastoissa hiukan vaikeita jäljittää, joten edellisessä taulukossa voi valtuutetuilta puuttua joiltakin kausi(a) – pahoittelen etukäteen. Kausiin on pyritty laskemaan myös pitäjistä valittujen kotipitäjän valtuustokaudet siis ennen ensimmäistä Hämeenlinnan kautta 2008-12. Korjauksia voi esittää.

Lisäksi 3. kauden valtuutetut vuoden 2017 valtuustossa:

Kallioinen Juha (KOK, luopuu), Kääriäinen Pekka (KOK, luopuu), Savijoki Kaija-Leena (KOK,luopuu), Ranne Lulu (PS, ehdolla 2021), Aaltonen Satu (SDP, ehdolla 2021),
Vesala Pasi (SDP, luopuu), Arvidsson Teija (KD, luopuu), Ranjith Kumar Prabhakan (SDP, ehdolla), 8 kpl.

Siis neljännelle kaudelle on ehdolla 2021,
Lulu Ranne (PS), Satu Aaltonen(SDP), Ranjith Kumar Prabhakan (SDP).

Lisäksi 2. kauden valtuutetut vuoden 2017 valtuustossa:

Arvio Pekka KOK, Lehkonen Helena KOK, Lehtonen Irmeli KD, Leinikka Antti KESK,
Myllykangas Sari SDP, Nurminen Tiia SDP, Sorvari Jukka KESK, Suojala Leena KESK,
Taavela Irma VAS, 9 kpl, lisäksi Vainio Jarmo (KOK) 2. kaudella syksystä 2020 alkaen.

Näistä ovat kaikki muut ehdolla 2021, paitsi Sorvari Jukka.

Lisäksi 1. kauden valtuutetut virallisen tilaston mukaan:

Kaunisto Timo KESK, Ahonen Antti KOK,
Kankaanpää Jenna KOK, Kuvaja Seppo KOK,
Honkasaari Ville KOK, Koivusaari Jani PS,
Mikkola Matti PS, Mäkinen Vesa PS,
Turja Teppo PS, Einiö Mika SDP,
Laatikainen Anne SDP, Olkinuora Piia SDP,
Suoranta Kirsti SDP, Viitanen Timo SDP,
Lehto Juhani VAS, Jussila Veera VIHR,
Raitaranta Airi VIHR, Sergejeff Andrei VIHR,
Soinikoski Mirka VIHR, 19 kpl.

Edelläolevat 19 ovat siis virallisen tilaston mukaan
ensikertalaisia eli sellaisia, jotka eivät olleet Hämeenlinnan valtuustossa
2012 alkaneella kaudella. Osa on ollut muualla valtuustoissa, kuten edellä on kerrottu.
Näistä virallisista ensikertalaisista on ehdolla 2021 kaikki muut paitsi Mikkola Matti (PS-KOK),
siirtyi keväällä 2021 Kokoomuksen ryhmään, ja Raitaranta Airi VIHR. Osa on tullut
varasijalta 2017 valtuustoon sieltä eronneiden tilalle: Honkasaari Ville Lintulan (KOK) tilalle,
Turja Kari Ilkkalan (PS) tilalle, joka erosi heti syksyllä 2017

Jo kymmenes (10.) kausi ehdolla

SDP:n Johannes Koskinen ei ollut 2017 valitussa valtuustossa, mutta
nyt 2021 hän on ehdolla jo 10. valtuustokaudelle (niistä kolme kautta Janakkalassa 1976-88).

TILASTOT JATKUVIA VUODESTA 1996

Halusin kartoittaa valtuutettujen valintojen jatkuvuutta ja pysyvyyttä, toisaalta uusien ehdokkaiden mahdollisuuksia päästä valtuustoon. Selkeitä, yhtenäisiä tilastoja on kuitenkin vasta vaalivuodesta 1996 alkaen. Jos oli valtuustossa jo 1996 ja sen jälkeen on valittu joka vaaleissa, tulee kausia 6 kpl (1996, 2000, 2004, 2008, 2012, 2017 alkavat).

LIITOSVAALIT 2008, TODENNÄKÖISYYS PÄÄSTÄ VALTUUSTOON

Kuntavaaleissa vuonna 2008 syksyllä oli siis ehdokkaita myös liitospitäjistä (Hauho, Kalvola, Lammi, Renko, Tuulos) ensimmäistä kertaa. Heitä myös valittiin 14 kpl 59 valtuutetun valtuustoon. Pitäjistä valitut olivat jo olleet valmiiksi pitäjiensä valtuustoissa, paitsi Hanna Toivainen (SDP, Kalvola), joka oli varavaltuutettuna. Kaikkiaan ehdokkaita oli 358, Hämeenlinnan kuntavaaleissa on yleensä noin 300 ehdokasta (343, nyt 2021) eli valintatodenäköisyys = 51/300 eli suunnilleen 1/6, vähän kuin noppaa heittäisi ja toivoisi jonkun silmäluvun. Tätä eivät puolueet muista mainita ehdokkaita hakiessaan. Toisaalta esimerkiksi Pelkosenniemellä ei toistaiseksi (06.04.2021) ole ehdokkaita edes niin paljoa kuin on valtuustopaikkoja. Siellä pääsee (joutuu) valtuustoon ilmoittautumismenettelyllä.

ÄÄNIHARAVAT KUNTAVAALEISSA, HÄMEENLINNA 1996 – 2017

Kuntavaalit, Hämeenlinna 1996 – 2017 eniten ääniä saaneet (yli 800 ääntä)

Hämeenlinnan kuntavaaleissa 1996 – 2017 tuhannen äänen kerhoon on päässyt neljä valtuutettua:
Filatov Tarja SDP (1 548), Koskinen Johannes SDP (1 504), Kiemunki Iisakki SDP (1 320), Lulu Riikonen PS (1 303), nykyään nimellä Lulu Ranne, Koskinen Jari KOK (1 122). He kaikki ovat saaneet yli 1 000 ääntä useamman kerran, paitsi Koskinen Jari. He ovat myös ehdokkaina vuoden 2021 vaaleissa Kiemunkia lukuunottamatta.

Listaan on hyvä lisätä yksi edellämainittujen ”ennätyspuolueiden” ulkopuolelta: Kirsi Ojansuu, nykyään Ojansuu-Kaunisto, VIHR, 2004 (720), ei enää ehdolla 2021. Lisäksi yli 700: Rautio Sari (2012, 726) ja (2008, 706), edelleen ehdolla 2021.

VAALIT 2021

Kiitokset työstä pitkäaikaisille ja nyt ehdokkuudesta luopuville valtuutetuille! Äänestäjille ennakkoluulottomuutta pohtia aivan uusia ehdokkaita! Tämänhetkisten (04/2021) tietojen mukaan Perussuomalaisten ja Kokoomuksen listat ovat täynnä, mutta muutokset ovat siis mahdollisia toukokuun alkuun (4.5.2021) saakka.

27.04.2021